Kenkäarvio - Hoka One One Clifton

Huippupehmustetuista lenkkareistaan tunnettu Hoka One One lanseerasi vuoden 2014 heinäkuun alussa aikaisempia malleja selvästi kevyemmän, mutta edelleen todella hyvin pehmustetun lenkkikengän Hoka One One Clifton:in. Luettuani kengästä Running Times:ista päädyin hankkimaan marraskuussa kengän keltaisen version. Suomessa Hokan lenkkareita on varsin huonosti, jos ollenkaan, saatavilla joten tilasin kengät netin kautta Englannista. Hintaa parille tuli postikuluineen noin 120 euroa, joten ihan halvimmasta kengästä ei ole kyse, vaikka muut Hokan mallit ovat toki vieläkin kalliimpia.

Ensivaikutelma Cliftoneista oli todella hyvä. Hyvin jalkaan istuva, joskin aavistuksen varvastilasta kapea kenkä oli samaan aikaan sekä kilpakenkämäisen kevyt (215 grammaa) että todella pehmustettu ja niinpä ensimmäisen lenkin jälkeen en enää halunnutkaan juosta muilla lenkkareilla, poikkeuksena jääkeleillä juostut lenkit jolloin jalassa oli Icebugin nastalenkkarit. Ainoa huolenaihe oli pohjan pehmusteiden paljaus ja sitä kautta pohjan kestävyys. Hiekkateillä juostujen lenkkien jälkeen pohjista saikin irrotella sinne kiinni pureutuneita teräviä pikku kiviä. Talven lähestyessä ja lenkkien siirtyessä osittain sisähalliin tämän ongelman vaikutus kuitenkin väheni. Sisällä hallissa Cliftoneilla tuli juostua myös ulkolenkkien 5-6min/km vauhteja selvästi reippaammin. Pehmeydestään huolimatta kenkä toimi ainakin minulla myös reippaammissa hieman yli 4min/km vauhdeissa. Vasta 3.45/km vauhtisissa tonnin vedoissa aloin kaivata napakampaa pohjaa, joten Cliftonin voidaan sanoa soveltuvan hyvin niin peruskestävyys- kuin vauhtikestävyysharjoitteluunkin.

Juostuani Cliftoneilla pari kuukautta päädyin tilaamaan toisen parin alennusmyynnistä valmiiksi kaappiin odottamaan ensimmäisen parin eläköitymistä. Tässä vaiheessa uskoin vielä että kengät kestäisivät ainakin 800 juoksukilometriä, koska noin 200 kilometrin jälkeen en ollut huomannut mitään kulumisen merkkejä. Vajaan 400 kilometrin kohdilla alkoi pohjan asteittaisen kovenemisen huomata. Kun sitten muutama kymmentä kilometriä myöhemmin kokeilin pitää toisessa jalassa vanhaa ja toisessa uutta kenkää paljastui karu todellisuus - pohja oli lytistynyt 10% ja vähintään puolet pehmustuksesta oli kadonnut. Lytistyminen oli voimakkaampaa kantapään alta joten myös jalan asento kengässä oli muuttunut. Toivoin saavani parille kuitenkin vielä 100-200 kilometriä lisää, mutta valitettavasti oikea kantapääni tuntui kipeytyvän jo lyhyilläkin lenkeillä, jotain mitä edes normaalipehmustetuilla lenkkareilla ei ole tapahtunut, joten ensimmäisen pari Cliftoneita joutui eläkkeelle jo 460 kilometrin jälkeen. Toinen pari päätyi siis käyttöön huomattavasti toivottua aikaisemmin. Jääkö se viimeiseksi pariksi Cliftoneita on vielä tässä vaiheessa auki. Pidän kengästä todella paljon, mutta jos selvästi yli 100 euroa maksavilla lenkkareilla pystyy juoksemaan vain vajaat 500 kilometriä, en ole varma onko panostus kannattava. Cliftoneiden keveydellä ja pehmeydellä näyttää siis olevan melko kova hinta.

Pohjan paksuudesta huolimatta Hokan Clifton on todella kevyt ja juostava kenkä.

Kuvassa vasemmalla olevan kengän pohjan kuluminen näkyy 450km käytön jälkeen.

Pehmustetyynyt ovat lytyssä ja pohja on noin 3mm matalampi 450km käytön jälkeen.

Kuvassa vasemmalla olevan kengän pohja on levinnyt noin 5mm 450km käytön jälkeen.

Hyvää

+ Istuu hyvin jalkaan
+ Todella kevyt (215g)
+ Hyvä juoksutuntuma (4-6min/km vauhdit)
+ Uutena kauttaaltaan todella hyvä pehmustus
+ Päällisen materiaalit kestäviä (ei kulumia 450km käytön jälkeen)

Huonoa

- Lyhyt käyttöikä (pehmustus, alle 500km)
- Aavistuksen kapea malli, varpaille voisi olla enemmänkin tilaa
- Jalan asento muuttuu pohjan mennessä lyttyyn (5mm droppi vähenee puoleen tms.)
- Kannan pehmustus katoaa lopulta todella pahasti (kova verrattuna peruslenkkariinkin)

Tuomio

Alkuun todella pehmeältä tuntuvalla monipuolisella kengällä on valitettavan lyhyt käyttöikä. Tämän vuoksi kenkä saa varauksellisen suosituksen jos olet valmis heittämään vanhan parin roskiin normilenkkaria puolta pienemmän kilometrimäärän jälkeen.

Veteraanien SM-hallit 2015

Veteraanien eli nykyään virallisesti "aikuisurheijoiden" Suomen mestaruus -hallikilpailut järjestettiin viime viikonloppuna (7.-8.3.2015) Jyväskylän Hipposhallilla. Koska varsinaiset 400 ja 800 metrin lajitreenit oli tarkoitus aloittaa vasta kisaviikonlopun jälkeen, oli tämä oivallinen tilaisuus määrittää peruskuntojakson jälkeinen lähtötaso, jonka päälle kisakuntoa aletaan sitten rakentamaan. Osallistujalistaa ennakkoon katsellessa oli selvää että mitaleille ei kummallakaan matkalla olisi mitään mahdollisuuksia joten kun arvio omasta tuloskunnosta oli 400 metrillä noin 1.00 ja 800 metrillä noin 2.20, oli tavoite yksinkertaisesti lähteä hakemaan näiden aikojen alituksia. Viikkoa aikaisemmin sairastettu flunssa loi kuitenkin oman epäilyksen varjonsa tavoitteiden ylle.

Lauantaina 7.3. ohjelmassa oli kisojen ensimmäinen startti, 400 metriä. Tuntuma oli päivän aikana varsin hyvä ja kun verryttelytkin meni hyvin, olin vakuuttunut minuutin alituksen realistisuudesta. Koska Hipposhallilla on vain neljä rataa, jaettiin kuusi osallistujaa kahteen erään. Hieman harmillisesti päädyin jostain syystä noista kahdesta erästä siihen kovempaan, joten varsinaista kiriapua ei olisi luvassa. Ensimmäinen lähtöyritys onnistui ja kiihdytin telineistä nopeasti matkavauhtiin. Lähtö oli sen verran rivakka, että otin jopa ulkopuolellani juossutta kilpailijaa selvästi kiinni ensimmäisten 50 metrin aikana. Tämä oli lopulta huono asia, koska intouduin puristamaan hieman turhankin kovaa koko ensimmäisen 200 metrin kierroksen. Väliaika puolessa matkassa oli tasan 28 sekuntia eli ehkä jopa aavistuksen kovempi kuin ulkoratojenkaan ennätysjuoksussani. Pian hapot alkoivatkin jyllätä jaloissa ja askel kangistui nopeasti. Tilannetta ei auttanut yhtään se, että toinen kierros juostiin sisärataa ja kallistetuissa kaarteissa oli vähäisen kokemuksen takia todella hankala juosta katsomatta jalkoihin ja radan sisäreunoissa olleisiin muovitolppiin. Maaliviiva ylittyi ajassa 1.01,30 joten toiseen kierrokseen aikaa tuhraantui yli viisi sekuntia ensimmäistä kierrosta enemmän. Sanomattakin on selvää että loppuaika oli kova pettymys.

Sunnuntaina ohjelmassa oli kisojen toinen startti eli 800 metriä. Edellisen päivän fiaskon jälkeen olo oli todella epävarma ja selvästi hermostunut. Viritin Garminin värisemään ranteessa 17 sekunnin välein, jotta väliaikoja ei tarvitsisi katsoa kellosta. Selvää oli että tuo 2.16 loppuaikaan tähtäävä vauhti ei säilyisi loppuun asti, mutta ensimmäistä sataa metriä ei saisi juosta yhtään kovempaa ja toisaalta kaksi kierrosta eli 400 metriä olisi hyvä pysyä tuossa vauhdissa. Ensimmäinen kierros menikin juuri tavoitevauhtia eli 34 sekuntiin. Vielä toinenkin kierros meni varsin mukavasti puolimatkan väliajan ollessa 1.09. Kolmannella kierroksella lajitreenien puute alkoi näkyä lähinnä pään pehmeytenä. Vaikka olo ei ollut vielä erityisen tukala, putosi vauhti selvästi ja 600 metrin väliaika oli 1.48. Niinpä viimeisen kierroksen alkaessa huomasin että voimia on vielä varastossa ja sainkin kiristetty vauhtia muutamalla sekunnilla. Maalissa kello näytti tällä kertaa aikaa 2.24,04, sijoituksen ollessa porukan viimeinen eli kymmenes. Kaiken kaikkiaan juoksusta jäi kuitenkin huomattavasti parempi maku kuin edellisen päivän puolta lyhemmältä matkalta. Kaarteiden juokseminen ei tälläkään kertaa ollut erityisen rentoa, mutta hieman hitaammassa vauhdissa ei sentään tarvinnut katsella jalkoja. Ohessa on vielä linkki juoksusta kuvattuun videoon.

Mitä kisoista jäi tällä kertaa käteen? Oma tuloskunto oli aavistuksen heikompi kuin mitä olin toivonut ja samaan aikaan M35-sarjan taso oli ottanut varsinkin 800 metrillä valtavan loikan eteenpäin edellisestä vuodesta - voittajan aika oli 2.03,44, kolmannen 2.05,12 ja vielä viidennenkin aika 2.07,35 oli vain pari kymmenystä hitaampi kuin viime kesänä käytyjen SM-kilpailuiden voittotulos. Olettaen että kesällä kaikki ovat vielä aavistuksen kovemmassa kunnossa tarkoittaa tämä sitä että ensi kesän SM-kisoissa mitalillekin saatetaan vaatia alle 2.03 aika, millä ruvetaan hätyyttelemään Suomen vuositilastoissa paikkaa sadan parhaan joukossa kaikki ikäluokat mukaan laskettuna. Omat kyvyt eivät tuollaisiin tuloksiin tule riittämään, joten mitaleiden sijaan tavoitteet tulevat olemaan puhtaasti omien ennätysten parantelussa. Sillä rintamalla uskon onnistumisten olevan mahdollisia ensi kesänä. Tämän vuoden noteerauksia sen sijaan on tarkoitus parannella epävirallisesti jo kevään mittaan omissa 800 metrin testijuoksuissa. Ensimmäinen tällainen on ohjelmassa jo reilun kahden viikon päästä ja silloin tavoite on päästä 2.20 aikaan joka vielä viime viikonloppuna jäi saavuttamatta. Hyviä treenejä kaikille, palaillaan!